Olin taannoin ratsastustunnilla maneesissa. Maneesin sisäseinät on laudoitettu pystylaudoilla, ja pitkille sivuille sekä päätyihin on sijoitettu yksittäisiä kirjaimia. Ratsastuksessa niiden avulla hahmotetaan paikkaa: missä tehdään käännös, aloitetaan tehtävä tai siirrytään askellajista toiseen. Minulle yksi kirjaimista on kuitenkin alkanut merkitä jotakin muutakin.

En jostain syystä pääse laukkaamalla S-kirjaimen ohi. Kun lähestyn sitä ravissa ja yritän nostaa laukan, hevonen ei lähde laukkaan. Näin tapahtuu silloinkin, kun teen laukannoston juuri ennen kirjainta. Tietoinen aikomukseni on selvä, mutta jotakin muuta näyttää tapahtuvan samaan aikaan.

Ensimmäinen selitys voisi olla, että hevonen vain tekee omiaan. Sekin on mahdollista. Se saattaa ennakoida kyseisessä kohdassa jotakin muuta tehtävää tai reagoida maneesissa olevaan asiaan, jota minä en huomaa. Syy voi liittyä myös ajoitukseeni tai tapaan, jolla pyydän hevosta laukkaan. En siis voi tietää varmasti, mistä on kysymys.

Silti toistuminen herättää kiinnostukseni. Miksi juuri S-kirjaimen kohdalla? Jos kyse olisi vain epäonnistuneesta laukannostosta, sen voisi odottaa tapahtuvan eri puolilla maneesia. Nyt sama kohta tuntuu muodostavan rajan, jonka toiselle puolelle emme laukassa pääse.

Tietoinen päätökseni ei yksin kerro hevoselle, mitä pyydän siltä. Hevonen reagoi painopisteeseeni, hengitykseeni, jalkojeni paineeseen ja ehkä johonkin hyvin pieneen muutokseen kehossani. Voin ajatella pyytäväni sitä laukkaan, mutta kehoni saattaa samanaikaisesti viestiä jotakin muuta. Ehkä jännitän juuri ennen S-kirjainta. Ehkä alan jo odottaa, ettei laukka nouse. En välttämättä huomaa tätä itse, mutta hevonen reagoi siihen, mitä kehoni tekee tilanteessa.

Samalla myös hevosen käyttäytyminen alkaa vaikuttaa minuun. Kun laukannosto epäonnistuu kerran, suhtaudun seuraavaan yritykseen hieman eri tavalla. Kun se epäonnistuu uudelleen samassa kohdassa, alan odottaa epäonnistumista. Odotus voi muuttaa kehoni asentoa tai tapaa, jolla pyydän hevosta laukkaan. Enää ei ole helppoa sanoa, alkoiko tapahtuma minusta vai hevosesta. Näin S-kirjaimen kohdalle saattaa vähitellen rakentua jotakin, joka vahvistaa itseään.

Ehkä tarvitsen usein toisen osapuolen vastauksen nähdäkseni jotakin omasta toiminnastani. Oma aikomukseni on minulle yleensä selvä, mutta en aina huomaa, mitä ympärilläni tapahtuu sen seurauksena. Toinen ihminen voi vetäytyä saman puheenaiheen kohdalla. Työryhmä voi hiljentyä, kun nostan esiin tietyn asian. Läheinen voi vastata tavalla, joka tuntuu ensin oudolta tai kohtuuttomalta. Toisen reaktio ei ole tilanteen ulkopuolelta tuleva totuus, vaan osa tapahtumaa, jossa myös minä olen mukana.

Toisen vastaus ei vielä kerro, mistä kaikki johtuu. Jos päätän liian nopeasti tietäväni syyn, havainto sulkeutuu tulkinnaksi. Voin kuitenkin pysähtyä sen äärelle ja kysyä, mitä tässä oikeastaan tapahtuu. Tunnistan tässä jotakin reikiharjoituksesta tuttua: kaikkea ei tarvitse ryhtyä heti muuttamaan tai korjaamaan. Joskus voi ensin viipyä siinä, minkä huomaa.

S-kirjain on maneesin seinässä vain yksi kirjain muiden joukossa. Minulle siitä on tullut kohta, jossa tietoinen aikomukseni ja toteutuva tapahtuma eivät kohtaa. En vielä tiedä, mistä se johtuu. Hevosen vastaus on kuitenkin saanut minut katsomaan tarkemmin omaa toimintaani ja sitä, mitä välillämme tapahtuu.

Ehkä omassa elämässäni on muitakin S-kirjaimia: kohtia, joissa jokin pysähtyy toistuvasti, vaikka olen mielestäni jo menossa eteenpäin. Mitä niissä voisi tulla näkyväksi?