Ote kirjani johdannosta

Ote ”Reiki – eheäksi ihmiseksi” -kirjani johdannosta:

”Kun katson ajassa taaksepäin, tunnistan, että suurimmat mielenkiintoni kohteet ovat olleet tietoisuuden tasojen tutkiminen sekä parantumisen mekanismiin ymmärtäminen. Jonkinlainen valaistumisen pakko myös ajoi minua eteenpäin; ajan myötä valaistumisen käsitteeni on vain melko lailla muuttunut.

Suhteeni reikiin oli alusta asti hyvin läheinen. Jo ensimmäisen saamani hoidon perusteella totesin, että tämä on tarkoitettu juuri minulle. Hoitomuodon lisäksi se on myös hyvin lempeä itsensä kohtaamisen menetelmä ja eheytymisen väline. Se on samalla polku, matka ja työkalu.”