Ajoin tänään autolla kaksikaistaista kehätietä. Edessäni ajoi auto, joka hidasti vauhtia. Huomasin, että vasen kaista oli tyhjä.
Ensimmäinen ajatukseni ei ollut todennäköisyys.
Ensimmäinen havaintoni oli mahdollisuus.
Voin vaihtaa kaistaa.
Tilanne oli arkinen, mutta se sai minut pohtimaan mahdollisuuden ja todennäköisyyden välistä eroa. Huomasin myös jotakin muuta. Mahdollisuus tuntui avartavalta. Todennäköisyys puolestaan tuntui supistavalta.
Miksi?
Ehkä siksi, että mahdollisuus avaa. Se tuo näkyviin sen, mitä voi tehdä. Todennäköisyys taas alkaa järjestellä vaihtoehtoja. Se arvioi, vertailee ja painottaa yhtä vaihtoehtoa muiden kustannuksella.
On kiinnostavaa, että mahdollisuus näyttäisi syntyvän havainnosta. Ensin näen, että vieressä oleva kaista on vapaa. Vasta sen jälkeen voisin alkaa arvioida onnistumisen todennäköisyyttä.
Tämä herätti minussa kysymyksen: tuleeko havainto aina ennen todennäköisyyttä?
Ilman havaintoa ei nimittäin ole mitään, josta todennäköisyyttä voisi arvioida.
Ehkä juuri tästä syystä havainto tuntuu niin perustavalta. Se ei vielä kerro, mitä pitäisi tehdä. Se näyttää vain, mitä on olemassa.
Tämä havainto toi mieleeni myös aiemman kokemuksen, joka vuosia sitten käynnisti kokonaisen tutkimusmatkan. Olin ohittamassa pyöräilijää maantiellä, ja juuri silloin vastaan tuli auto. Sama ilmiö toistui useita kertoja. En osannut selittää sitä, mutta en myöskään sivuuttanut sitä. Jäin tutkimaan.
Tuosta pienestä arkisesta havainnosta alkoi pitkä ajatteluprosessi, joka johti lopulta kirjaani Elämän ilmiöitä.
Jälkikäteen ajateltuna ratkaisevaa ei ollut itse tapahtuma. Ratkaisevaa oli se, etten kiirehtinyt ensimmäiseen selitykseen.
Ehkä tutkiminen alkaa juuri siitä.
Ei siitä, että löydämme nopeasti vastauksen, vaan siitä, että annamme havainnolle aikaa.
Viime aikoina olen huomannut palaavani yhä uudelleen samaan kysymykseen: ohjaanko elämääni havaintojen vai tulkintojen perusteella?
Mitä enemmän asiaa tutkin, sitä enemmän huomaan, että havainto avaa. Se tekee näkyväksi uusia mahdollisuuksia. Tulkinta puolestaan pyrkii sulkemaan avoimuuden johonkin selitykseen.
Kumpaakin tarvitaan. Emme voi elää ilman tulkintoja emmekä tehdä päätöksiä ilman arvioita. Mutta ehkä järjestyksellä on väliä.
Ehkä ensin kannattaa katsoa.
Vasta sitten ajatella.
Ehkä juuri siinä järjestyksessä maailma ehtii näyttää meille jotakin sellaista, mitä emme olisi voineet päätellä pelkästään ajattelemalla.