Kaupassa käydessäni huomaan tekeväni saman päätöksen lähes joka kerta. Valitsen kassajonon.

Joskus päätös on helppo. Yksi jono on selvästi muita lyhyempi. Toisinaan kaikki näyttävät yhtä pitkiltä, ja valinta perustuu johonkin epämääräiseen tunteeseen. Tuo kassa vaikuttaa nopealta. Tuossa asiakkailla on vähemmän tavaraa. Tuo kassahenkilö on ehkä vähän ripeämpi.

Heti valinnan jälkeen huomaan usein katsovani viereistä jonoa. Se näyttää liikkuvan nopeammin. Mieleen hiipii ajatus, että valitsin väärin.

Sitten tapahtuu jotakin mielenkiintoista.

Oma jononi alkaa edetä. Viereinen pysähtyy. Hetken kuluttua asetelma vaihtuu jälleen. Joku maksaa käteisellä, toinen etsii kanta-asiakaskorttiaan, kolmas unohti punnita hedelmät ja yksi ostos vaatii ikärajatarkistuksen. Yhtäkkiä mikään jono ei enää näytä muita paremmalta.

Olen alkanut ajatella, ettei kassajono oikeastaan ole koskaan valmis. Se ei ole paikallaan oleva rivi ihmisiä, vaan jatkuvasti muuttuva rakenne. Jokainen asiakas muuttaa sitä, jokainen ostos muuttaa sitä ja jokainen pieni viive muuttaa sitä. Se, mikä hetki sitten näytti hitaalta, voi hetkeä myöhemmin olla nopein.

Sama ilmiö näkyy itsepalvelukassoilla, vaikka rakenne on hieman erilainen. Varsinaista kassajonoa ei välttämättä ole, vaan odotamme ensimmäistä vapautuvaa kassaa. Silti kokonaisuus elää koko ajan. Yksi asiakas tarvitsee apua, toinen pakkaa ostoksensa rauhassa ja kolmas on jo maksanut ja poistuu nopeasti. Rakenne muuttuu jatkuvasti myös siellä.

Ehkä juuri siksi oikean jonon valitseminen tuntuu niin vaikealta. Yritämme tehdä päätöksen ikään kuin tilanne olisi pysähtynyt, vaikka todellisuudessa se muuttuu koko ajan.

Vasta tätä pohtiessani havaitsin jotakin, joka oli jäänyt aiemmin huomaamatta. Olin tarkastellut kassajonoa ikään kuin se olisi jotakin minun ulkopuolellani olevaa.

Olen alkanut epäillä, etten olekaan pelkkä jonon tarkkailija. Kun päätän vaihtaa jonoa, muutan samalla sekä sen jonon rakennetta, johon menen, että sen, josta lähden. Saatan myös vaikuttaa muiden havaintoihin. Ehkä joku näkee minun vaihtavan jonoa ja seuraa perässä. Ehkä joku toinen päättääkin jäädä paikalleen juuri siksi.

En voi tietää, kuinka suuri vaikutukseni todellisuudessa on. Jo se havainto on kuitenkin muuttanut tapaani katsoa kassajonoa. En ole sen ulkopuolinen tarkkailija. Olen osa sitä.

Joskus huomaan miettiväni, kuinka paljon aikaa olen käyttänyt elämässäni sen arvioimiseen, mikä jono olisi nopein. Ehkä kysymys ei kuitenkaan ole siitä.

Ehkä kiinnostavampaa on huomata, kuinka helposti mieli alkaa kohdella muuttuvaa rakennetta kuin se olisi pysyvä. Se saa etsimään oikeaa valintaa tilanteessa, jossa sellaista ei ehkä koskaan ollutkaan.

Ja ehkä sama ilmiö ei rajoitu kassajonoihin. Työelämässä, ihmissuhteissa ja omassa ajattelussamme etsimme usein parasta vaihtoehtoa ikään kuin rakenne olisi valmis. Entä jos se muuttuu koko ajan – myös meidän omien valintojemme mukana?

Ehkä seuraavan kerran kassajonossa odottaessani huomaan katsovani vähemmän sitä, mikä jono liikkuu nopeimmin, ja enemmän sitä, miten rakenne liikkuu.